Jump to content
Cover for Erkon kylmä sota
Isbn: 978-95-2234-792-3
Publisher: Siltala
Category:

Accessible since: July 2020

E-book

Erkon kylmä sota

Maailmansotien jälkeen supervallat luottivat ydinkärkien, mutta myös sanojen tuhovoimaan. Siinä missä tuomiopäivän aseet seisoivat laukaisualustoillaan, ”pehmeät aseet” halkoivat mantereita ja ihmisten mieliä.

Helsingin Sanomat lukeutui aikakauden Euroopan valtalehtiin. Erkon kylmän sodan jakolinjat piirtyivät paitsi Moskovan ja Washingtonin myös Tamminiemen ja Helsingin Sanomien välille. Miltei kaikki mitä lehdessä tehtiin tai jätettiin tekemättä, oli suhteessa suurvaltoihin ja niiden kanssa tasapainoilevaan Kekkosen Suomeen.

HS kätki sisäänsä myös arjen politiikkaa, eikä sitä syyttä ole kutsuttu ”monipäiseksi hirviöksi”. Aamu toisensa jälkeen lehden palstoilla konservatiivi kohtasi hippitytön, suorasuu arkajalan ja demari stalinistin.

Ludviginkadun lehtitalossa elettiin aluksi Eljas Erkon ja sitten hänen poikansa Aatoksen aikaa. Ensin mainittu oli patruuna, jonka raivokohtauksia lehtitalossa kuunneltiin korvat punaisina. Jälkimmäinen oli herkempi, mutta myös vaikeammin tulkittava lehtimagnaatti.

Erkot olivat henkeen ja vereen lännen miehiä. Heidän painotuksensa olivat kuitenkin hyvin erilaisia, sillä paradoksaalisesti samaa asiaa saattoi edistää niin ”CIA:n asiamieheksi” kuin ”KGB:n robotiksi” pilkattuna.


Log in to borrow

Information

Log in to borrow this title and view current loan status.
Read more here How to borrow

Supported platforms

PC/Mac

Tablet e-reader

Smartphone