Hoppa till innehållet
Omslagsbild för Työyhteisö uusille urille : Kehittäminen osaksi arjen työtä
Isbn: 978-95-2451-797-3
Förlag: PS-kustannus
Kategori:
Samhälle & politik
Tillgänglig sedan: februari 2019

E-bok

Työyhteisö uusille urille : Kehittäminen osaksi arjen työtä

av
“Jos me ei pysähytä miettimään, niin me juostaan kiireen perässä koko ajan.”

Kehittäminen on parhaimmillaan luonteva osa jokaisen työntekijän ammatillisuutta ja työyhteisön toimintaa. Lyhytkestoisina hankkeina toteutettu kehittäminen kuitenkin uuvuttaa työntekijöitä ja nakertaa resursseja pois perustehtävän hoitamisesta. Työyhteisöt tarvitsevatkin jatkuvaa ja arjen työhön ankkuroitunutta kehittämistä, jonka avulla voidaan vaikuttaa niin työhyvinvointiin kuin työyhteisön toimivuuteen.

Kirjassa esitetty työyhteisölähtöinen prosessikehittäminen perustuu arkityössä tunnistettuihin tarpeisiin ja haasteisiin. Se sopii lähtökohdaksi käytännön työtehtävien ja -menetelmien kehittämiseen, esimerkiksi asiakaspalvelun laadun parantamiseen. Peruslähtökohtien esittelyn lisäksi kirjassa käydään läpi neljä kehittämismenetelmää ja ohjataan niiden käyttöönotossa ja soveltamisessa. Menetelmiä tarkastellaan erityisesti sosiaalialan organisaatioiden näkökulmasta, mutta niitä voi soveltaa myös muissa työyhteisöissä, joissa halutaan muodostaa sirpaleisesta tiedosta yhteisöllistä ja jokaisen hyödynnettävissä olevaa tietoa.


Logga in för att låna

Information

Logga in för att låna denna titel och för att se aktuell lånestatus.
Se mer under Så lånar du

Stöds av följande plattformar

PC/Mac

Surfplatta Läsplatta

Smartphone