Rutakko-kirjastot

Syksyllä 1943 kaukaisessa Vienan Karjalassa reserviluutnantti Viitanen miehineen odottaa poispääsyä kenttävartio Hirvestä. Venäläiset ovat jo viikkokausia hyökkäilleet kiivaasti kenttävartiota vastaan, ja syksyn mustina sadeöinä pesäkkeissään värjöttelevät vartijat voineet vain arvailla taivaalle ammuttujen valorakettien merkitystä. Yhtenä yönä helvetti repeää valloilleen, kun venäläiset iskevät rajusti suomalaisten kimppuun. Raskaiden tappioiden jälkeen Viitasen kahdeksankymmentä kokenutta sissiä lähtevät vihollisen takaa-ajoon syysmyrskyiseen korpeen. Taistelut seuraavat toisiaan ja vastahyökkäykset verottavat niin omia kuin vihollisiakin, mutta kumpikaan osapuoli ei luovuta maata jalkojensa alta. Soturiksi syntynyt, kaksi vapaudenristiä ja yhden rautaristin tienannut upseeri Viitanen panee lopulta kovan kovaa vastaan. Uskolliset luottomiehet Kettunen ja Kuusinen vierellään hän tyhjentää lippaan toisensa perään, harhauttaa, koukkaa ja onnistuu motittamaan vienanmiehet sammakkosoilleen. Jos jollain onkin kanttia kysellä kaukamaille valutetun veren hintaa, taistelutilanteissa käskyt täytetään napisematta. Välillä on sissisällin tosin oltava niin rekenä jos kelkkanakin, kun Kalmiston Nestori vaatii osuutensa ja vie oman hiljaisen joukkueensa hyisille mananmajoille... Reino Lehväslaihon kerronta on mehukasta. Monet totiset paikat omakohtaisesti kokeneen sotakamreerin teoksissa sodankäynti on yhtä säälimätöntä kuin todellisuudessakin.

Reino Lehväslaiho (1922–2019) oli tuotteliaimpia suomalaisia sotakirjailijoita. Hän osallistui 17-vuotiaana talvisotaan ja taisteli jatkosodassa ja Lapin sodassa. Hänelle myönnettiin sotakamreerin arvonimi 1982. Siviilissä Lehväslaiho työskenteli merimiehenä, kauppiaana ja tietyömailla toimistoesimiehenä. Pitkän kirjailijanuransa aikana hän kirjoitti yhteensä 45 sotaromaania, joista ensimmäinen Panssarisotaa ilmestyi 1958 ja viimeinen Korven peura 2012.